Hillamaija lepää vaunuissaan metsässä, kun hän kuulee käen kukkuvan. Hän peittää silmänsä käsillään, menee piiloon äidin katseilta.
Kohta Hillamaija ottaa kädet silmiltään ja vastaa käen kukuntaan hihkumalla, yrittää matkia. Yhä uudelleen ja uudelleen.
Äidin kertomassa muistossa Hillamaija on vajaan vuoden ikäinen ja jo mukana näkövammaisten lasten perheleirillä Turun Hirvensalossa. Tuo Hillamaijan ja käen välinen vuoropuhelu on äidin ensimmäinen muistikuva Hillamaijan rakkaudesta lintuihin.
Siitä lähtien linnut ovat seuranneet Hillamaijaa läpi elämän, vaikka hän ei niitä metsässä äidin ja isän kanssa kulkiessa näekään. Äiti Marjut kertoo:
– Hillamaija näkee kauas katsoessaan vain sumua, hämäriä hahmoja ja värejä. Lähelle hän näkee paremmin vasemmalla silmällään kuin oikealla. Alaviistoon hän ei näe lainkaan.
– Metsässä Hillamaija kantaa mukanaan äänilintukirjaa, jonka sivuja availemalla hän kuulee eri lintujen ääniä ja näkee niiden kuvat. Voi sitä iloa ja onnea, kun Hillamaija löytää kuvan linnusta, jonka laulun hän samanaikaisesti kaukaa kuulee.
Hillamaija tuli Marjut ja Marko Vistin elämään kaksikuukautisena adoptiovauvana. Neuvolassa alettiin pian ihmetellä, miksi Hillamaija ei kohdistanut katsettaan leluun, lähellä olevien ihmisten kasvoihin tai liikkeeseen.
Äiti Marjut kertoo:
– Hillamaija oli todennäköisesti lähes sokea vauvaiässä. Tutkimuksissa selvisi, että näkökentän puutokset johtuvat aivojen poikkeuksellisesta rakenteesta ja sinne kerääntyneestä liiallisesta nesteestä.
– Koska Hillamaijalla ei ole vikaa silmien rakenteissa, olemme voineet kuntouttaa hänen näkökykyään paremmaksi. Näkövammaisten liiton asiantuntijoilta olemme saaneet tässä ratkaisevan avun. Iiris-keskus on ollut meille kuin toinen koti.
Hillamaijan näkökyvyn kuntouttaminen jatkuu kaikin mahdollisin keinoin. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan voi sanoa mitään varmaa. Tekemällä lahjoituksen olet mukana Hillamaijan ja muiden näkövammaisten tukena kaikissa heidän elämänvaiheissaan.