Yhdessä yrityksesi kanssa kohti kaikille saavutettavaa ja syrjimätöntä Suomea.

Olemme luotettava kumppani yhteiskuntavastuussa kaikenkokoisille yrityksille


Näkövammaisten liiton tehtävänä tukea heikkonäköisten ja sokeiden ihmisten omaehtoista ja itsenäistä elämää. Tukemalla työtämme yrityksenne on mukana rakentamassa kaikille saavutettavaa ja syrjimätöntä Suomea.

Näkövammaisten liiton työn tukeminen on helppoa. Auttamalla näkövammaisia kannatte sosiaalista vastuuta ja vahvistatte yrityskuvaanne sekä motivoitte työntekijöitänne. Yrityslahjoittajana saatte mahdollisuuden olla esillä sokeiden ja heikkonäköisten oikeuksien puolestapuhujana.

Voitte olla mukana monin tavoin. Yrityksenne voi auttaa näkövammaisia esimerkiksi pidempiaikaisena strategisena kumppanina, kampanjakumppanina tai tekemällä kertalahjoituksia. Voitte myös lahjoittaa osan tuote- tai palvelumyynnistänne näkövammaistyön hyväksi tai ehdottaa pro bono -yhteistyötä esimerkiksi asiantuntijapalvelun, koulutuksen tai mediayhteistyön muodossa.

Halutessanne voimme räätälöidä juuri teidän toiveidenne mukaisen kumppanuuden.

Asiantuntijamme pitävät mielellään koulutustilaisuuksia näkövammaisuudesta yrityksenne henkilöstölle. Tilaisuuksia voidaan järjestää sekä teidän että meidän tiloissamme tai etätilaisuuksina.

Kertalahjoituksia voitte tehdä

  • tilillepanona Näkövammaisten liiton keräystilille Danske Bank FI08 8431 2710 0120 61 tai
  • tilaamalla laskun soittamalla numeroon 09 3960 4202 tai sähköpostilla osoitteesta lahjoittajapalvelu@annansilmat.fi

Kaikessa lahjoituksiin ja yritysyhteistyöhön liittyvissä asioissa teitä palvelee:
varainhankinta- ja viestintäjohtaja Rami Björkberg
puhelin 09 3960 4214
sähköposti rami.bjorkberg@nakovammaistenliitto.fi