Pistekirjoitus tuo silmät sormenpäihin.
Kuukausilahjoittajana olet mukana auttamassa näkövammaisia ihmisiä hyvään arkeen ja elämään, johon kuuluu mahdollisuus opiskella ja päästä työelämään.
Tiina Utriainen, 36, on yksi lahjoittajiltamme tukea eri elämänvaiheissa saaneista näkövammaisista. Tiina kertoo:
– Näkövammaisten liitto ja Iiris-keskus [Näkövammaisten liiton palvelu- ja toimintatalo] ovat olleet ratkaisevan tärkeitä minulle elämäni eri vaiheissa. Olen ollut siellä nuorten kurssilla, apuvälineiden perehdytyskurssilla, kuntoutuksessa ja Ura käsillä -hankkeen kursseilla.
Tiina on myös ahkera Iiriskeskuksen Celia-kirjaston käyttäjä. Sieltä hän tilaa itselleen piste- ja äänikirjoja. Näkövammaiset käsityöntekijät ry:ltä [Näkövammaisten liiton jäsenyhdistys] hän on valmistuttuaan saanut ammatillista tukea.
Pistekirjoitus on ollut Tiinan elämässä isossa roolissa. Sen ansiosta hän on saanut opiskella ja päässyt mukaan työelämään.
– Olen ollut syvästi heikkonäköinen syntymästäni saakka. Pistekirjoitustaidon ja saamani avun ansiosta olen voinut opiskella ja valmistua toiveammattiini.
Kun Tiina valmistui artesaaniksi viitisentoista vuotta sitten, hän sai työpaikan Laukaan Puustellin Työkylästä. Siellä hän tekee myyntiin käsityötuotteita virkkaamalla, narupunoksilla ja monilla muilla tekniikoilla.
– Nyt minulla on työpaikka, jossa saan tehdä sitä, mistä nuorena haaveilin. En osaa elämältäni juuri muuta toivoa kuin, että se jatkuisi samanlaisena kuin se nyt on.
Pistekirjoituksesta on moneksi. Pistekirjoitustaulu ja pistekirjoituspistin ovat hyvänä apuna työpäivän aikana, kun Tiina tekee muistiinpanoja ja suunnittelee tuotteita. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että pistekirjoitus auttaa häntä selviytymään itsenäisesti arjessa ja tuo iloa vapaa-aikaan.
– Merkitsen asioita ja tavaroita pisteillä, jotta löydän ne helposti. Pistekirjoituskoneellani kirjoitan tarinoita ja ajatusteni virtaa ihan vaan omaksi ilokseni. Pistenuottien avulla taas olen soitellut kappaleita pianolla. Tykkään myös lukea pistekirjoja.
Erilaisia pistekirjoitusmerkkejä ja niiden ryhmiä yhdistelemällä Tiina myös pystyy piirtämään sydämiä, enkeleitä, kuusia ja kynttilöitä esimerkiksi joulukortteihin. Ihmishahmojakin hän taitelee tällä tavoin.
Tiina oppi pistekirjoituksen salat koulussa. Aikuisiällä näkövammautuneet ja näkevät vanhemmat saavat oppinsa Näkövammaisten liiton kuntoutuskursseilla ja alueyhdistysten kursseilla. Näkövammaisten liitolla on myös eri puolille Suomea ulottuva alueellista pistekirjoituksen ohjaajien verkosto.
Ryhdy nyt Annansilmät-kuukausilahjoittajaksi ja anna näkövammaiselle ihmiselle mahdollisuus oppia, saada tietoa ja kehittyä, opiskella ja päästä työelämään.